Olen täällä ollessani käynyt useammin elokuvissa kuin koko kuluneen vuoden aikana Suomessa.
Ensin kävin toissa viikolla katsomassa What Happens in Vegas. Tähtinä Cameron Diaz ja Ashton Kutcher. Romanttinen läppä, joka oli ennalta arvattava kaikkine juonenkäänteineen. Tietenkin tässä tapahtuu näin! Näitä tusinaleffoja Hollywood tuottaa liukuhihnalta. Silti se oli hyvän mielen elokuva.
Viime viikolla vuorossa oli Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull. Edellisiin Indy-leffoihin tätä ei voi verrata, juoni oli uskomaton, mutta leffa oli silti ihan ok ja viihdyttävä. Hitusen liian pitkä, mutta ok. Missään nimessä se ei yltänyt vanhojen Indy-leffojen tasolle, mutta Harrison Ford oli miellyttävästi vanhentunut Indiana Jones.
Eilen kävin sitten katsomassa Sex and the Cityn. Graah. Sitä mainostilan määrää. Toki tämä kulttisarja on saanut paikkansa ja leffa jatkoi perinteikkäästi sarjan linjaa, mutta silti jotenkin kaikki vaan vesittyi. Elokuva oli liian pitkä, siinä oli liian paljon mainoksia (vaikkakaan en ajatellut Manolo Blahnikin kenkien olevan mainosta), liian paljon merkkituotteita, liian paljon kaikkea ylimääräistä ja lopputekstien yhteistyökumppanilistat aiheuttivat lähinnä pahoinvointia. Niin ja mitä Carrien ja Bigin rakkaustarinaan tulee, katsokaa itse leffa. Elokuvalla oli toki hetkensä, mutta ylipäätään se aiheutti minussa suunnatonta ärsytystä. Tosin hetken aikaa elokuvan jälkeen kuvittelin aurinkoisella kadulla kävellessäni, miten miellyttävää olisikaan astua korkeakorkoisiin sandaaleihin ja korkokenkiin, laittaa vähän hametta heilumaan – ja jos en olisi ollut niin väsynyt kuin olin, olisin saattanut suunnistaa vaatekaupoille ostamaan ihastuttavan kesämekon.
Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä katsomassa Patrick Dempsey -pätkä Made of Honor.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti