maanantai 30. kesäkuuta 2008

Raporttia pukkaa

Grillausraportti: Son ohi ny. Siis lomamatka Finlandiaan, grilliherkkujen ääreen. Grillaus aloitettiin perinteiseen tapaan kunnon suomalaisella jauhomakkaralla, mistä siirryttiin pekoniherkkusieniin (aurajuustoa sisään, siitä ei makuelämys voi paremmaksi muuttua) ja grillivartaisiin. Kiloja tuli varmaan liikaa, ainakin ne kaikki neljä tai kuusi, jotka olen pudottanut Saksan reissulla. En uskalla puntariin, vaikka pahemman puoliskon äiti totesikin mun laihtuneen. Mistä se nyt sen näkee?


Shoppailuraportti: Noin rahapussin ja tilin kannalta Suomeen suveen suunnistamista ei ehkä olisi kannattanut ajoittaa juhannuksen tietämiin. Ei siinä mitään, mutta kulmakarvojen ja ripsien värjäys ja muotoilu söi jo kaksikymppiä köyhän opiskelijan pussista, minkä lisäksi varsinkin ripsien värjäysoperaatio oli kamala pettymys lopputuloksen takia. Minulla on liikkuvat, värisevät luomet, joten yritäpä siinä sitten olla aloillaan, kun silmiä kirvelee värjäysaineet. Ei kannattanut. Kulmista sentään tuli kivat. Sitten tähän lisätään vielä hiusten värjäysoperaatio kampaajalla, väri on kiva, malli sama vanha. Taidan vaihtaa kampaajan jossain vaiheessa, vaikka se tuntuukin sitten kukkarossa lisää.

Sitten niihin ostoksiin. Tarkimmat ovat huomanneet, että kirjojen ostolista on pidentynyt hieman. Lähti vähän lapasesta, kun aloitin ensin Irvingillä, jatkoin Wildellä ja pakkohan Tolstoikin oli ostaa pois, kun niiiiin halvalla sai. Alle kaksikymppiähän tuo klassikkopaketti kaikkiaan maksoi, mutta mihin katosi mun kontrolli kirjaosastoilla? Joku utelias voi kaivaa tammikuun viesteihin tai joulukuun viesteihin ja räknäillä, miten paljon niitä kirjoja voi vielä ostaa. Onneksi pahin kirja-aleaika on nyt, kun olen poissa Suomesta. Syksyllä en katso edes kirjakauppoihin päin. Toivokaamme siis, että opettajan sijaisuuksia tulee läjittäin, ettei kiusaus palata vanhaan työpaikkaan käy liian suureksi...

Vaatekaupassa homma lähti ihan totaalisesti käsistä. Juhannuksen jälkeisenä maanantaiaamuna olin puoli kahdeksalta erään asiakasomistajaryhmän etuostotilaisuudessa. Urheilurintsikat, normit rintsikat (valkeat!) ja sitten yöpaitaa ja joogahousuja, kun kymmenen prosenttia lähti alkuperäishinnasta. Niin ja lappubikinit. Torstaiksi olin jo budjetoinnut koko shoppailukierroksen, eikä siitäkään mitään tullut. Sekin lähti ihan lapasesta. Kesämekot pysyivät vielä siinä korkeintaan 30€/kpl -budjetissa, mutta kun tarkoitus ei ollut ostaa kolmea kesämekkoa! Niiden kolmen lisäksi ostin kaksi tunikaa, pitkähihaisen puseron ja leggarit. Itkettää jo se rahanmeno. Mutta toisaalta olen kyllä hurjan kaunis ainakin kahdessa kesämekossani, joten päätin ostosreissun menneen juuri niin kuin pitikin.
(Nämä ovat jo viime vuonna ostettu, mutta niin ihanat. Tästä tuleekin kohta tyyliblogi.)

Muu raportointi: Saksa hävisi EM-finaalin, Schade, Jungs! Sateinen juhannus teki tehtävänsä, tosin hyttyset söivät, mutta pahemmin ne aurinkoisella säällä pistävät, uskokaa mun sääriäni! Itikoita ei ole ikävä. Haikeuttakin riittää, sillä tänään oli jo yhdestä kurssista viimeinen varsinainen luento, ensi viikolla jo tenttiä. Täällä on superheiß ainakin Suomeen verrattuna, olen kuulemma ruskettunut, mutta se ei voi olla Suomen säiden ansiota... Viimeinen kuukausi vaihdossa käynnistyi, siitä siis kaikki ilo irti.

EDIT: Taitaa olla elokuussa edessä ISK:n eli Ison suomen kieliopin kertaamista. Eihän tästä mun sanallisesta annista voi edes puhua suomen kielenä, kun tämä on niin kammottavaa... No samalla tulisi luettua ISK tenttiin...

Ei kommentteja: