Sain tänä aamuna luettua viimeiset sivut Alanyalista (Iris Alanyali: Die blaue Reise und andere Geschichten aus meiner deutsch-türkischen Familie) sillä aikaa, kun kaveri oli meikkaamassa kylppärissä. Tämä kirja monen muun tavoin liittyy mun opiskeluihin täällä Saksanmaalla, mielenkiintoisia helppoja chick-lit-romsuja, joita on kiva napsia välipalana eikä kielenkäyttökään ole vaikeaa. Helppoa ja nopeaa. Ja silti saa ajattelemisen aihetta.
Päähenkilö, Iris Alanyali, taiteilee kahden kulttuurin välissä ja kertoo turkkilaisen isänsä ja saksalaisen, hesseniläisen, äitinsä tarinaa. Samalla hän pohtii kulttuurienvälisiä eroja ja identiteettiään (paikoitellen - se ei todellakaan nouse pääkysymykseksi). Isoäidin rukousmatolla lapsenlapset leikkivät playmobileillaan ja barbeillaan, todellista Turkkia ei Saksassa syntynyt Alanyali ole löytänyt. Onko sellaista edes olemassa?
Alanyalin kirja on oiva esimerkki saksalaisturkkilaisesta naistenkirjallisuudesta, joka saa yhä enemmän chick-litin piirteitä. Päähenkilö on (menestyvä) sinkkunainen, jonka huolenaiheena on ennemmin uusien manolo blahnikejen hankkiminen kuin avioituminen periturkkilaiseen tapaan. Kirjallisuus pelaa kliseillä ja tyypillisillä orientalismikuvilla. Tekee pilkkaa niistä.
Viihdyttävää varsinkin kaiken vakavan kirjallisuuden keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti