maanantai 4. elokuuta 2008

Rokataan salilla

Sniif. Mulla ei ole lisätä tähän hätään kuvia, mutta ei huolta, lisään ne siinä vaiheessa, kun saan käytyä kotikotona hakemassa sopivat piuhat kameraa varten. Pogosin ja jorasin Ankkarockissa Korsossa niiin paljon, että huhheijaa! Samalla menetin ääneni, koska Lauri Tähkän & Elonkerjuun keikalla oli vaan pakko laulaa kaikki biisit mukana. Niin ja varsinkin encoren biisit, joissa Elastinen oli mukana heilumassa! "Antaa sen soida!!"

Tarkoitukseni oli tavata tuolla kesän viimeisillä (suurilla!!) festareilla kirjekaveri, mutta mentiin aina ristiin rastiin ja lopulta tietoliikenneyhteydet olivat meitä vastaan, sillä en saanut kirjekaverin tekstiviestiä vasta kuin 45 minuuttia myöhemmin sen lähetysajankohtaa. Tuolloin olin jo poistunut festarialueelta.

Ja mitä tästä kaikesta jäi käteen? Ehdimme siipan kanssa ajoissa Apulantaa tsiigailemaan ja täytyy myöntää, että sitä kannatti odottaa nämä kaikki viisi vuotta. Tosin "Paha ihminen" -biisissä olisi pitänyt olla ne viittojat mukana ;( Mutta Toni ja Sipe ja mikä se kolmas onkaan (Parta-Sami) vetivät hienon keikan ja esittivät niin paljon vanhaa matskua, että miehenkin vanhaa sydäntä lämmitti.

Jäimme hengailemaan Puistolavan läheisyyteen, sillä Apiksen jälkeen sinne asteli Ismo Alanko Teholla ja Jonna Tervomaa! IAT oli festarivetona pienehkö pettymys, mielestäni tämä kaksikko sopii paremmin hämyisiin konserttisaleihin ja pienille lavoille. Lisäksi suurin osa biiseistä oli samoja, mitä maaliskuussa kuulin Blanco Spirituals -kiertueella, joten mitään uutta ei ollut luvassa - lukuunottamatta sitä Jonna Tervomaan kanssa esitettyä duettoa kappaleesta 2x1=1. Tähän väliin pitää mainostaa, että tilaamani EP tuli nimmareiden kera, mikä ilostutti tätä fanittajaa paljon! Keikalla toimivia biisejä olivat myös Rakkaus on ruma sana, Elintaso, Levottomat jalat. Ismo Alangon samettinen ääni hiveli.

Alangon ja kumppaneiden jälkeen jäin vielä katsastamaan muutaman biisin Disco Ensembleltä ennen kuin suuntasin Lauri Tähkän & Elonkerjuun keikalle. Disco Ensembleä ja Apocalypticaa olivat seuraamassa myös Teho Majamäki (läheisyydessä! On olemassa kuva musta taustalla Teho!) ja Ismo Alanko. Itse lähdin kesken Apocalyptican sitten pois päin.

Mutta Lauri! Ensimmäinen Elonkerjuun livekeikka eläessäni ja olin huumaantunut siitä menosta ja draivista, mitä bändillä oli. Wou! Paljon paljon kuvia, mutta kamerasta tosiaan loppui akku ja kaikki kameran tykötarpeet ovat yhä matkalaukussa...

Ankkarock toimii kaiken kaikkiaan paremmin aurinkoisella säällä kuin tihku- tai kaatosateessa.

Mutta sitten niihin oikeisiin kuulumisiin, jos tällaisen musapostaushehkutuksen jälkeen voin rauhoittua kirjoittamaan muustakin elämästä. Tosiaan avova(i)moilu on suhteellisen kivaa pääosin, kiva mennä yhdessä nukkumaan ja kiva herätä siihen, että toinen on joko vieressä tai samassa asunnossa aamulla. Kaukosuhteessa eläneelle tämä on luksusta! Hiljalleen etenee muuttokin, mutta siitä ei vielä ole oikeasti mitään sanottavaa. Kerron tarkemmin, kunhan ollaan tyhjennetty loputkin keittiönkaapit ja makuuhuoneen liinavaatekaappi ja saatu mun tavaroille tilaa. Huomenna on ensimmäinen pyykkitupavuoro! En ole koskaan yleisissä tiloissa pyykännyt vaatteitani, mutta koska ei ole tietoa vielä siitä, milloin saan oman kultaisen pesukoneeni tähän asuntoon, niin niillä mennään, mitä saadaan. Vielä on Kelan kanssa paperisodat sotimatta opintotukipäätösten suhteen, mutta katsellaan, katsellaan...

Peukut pystyyn, että saisin hakemani sijaisuuden.

Viime viikolla kävin kirjoittamassa vuoden liiton kuntokeskuksen kanssa, mikä on varmaan paras sijoitus, mitä teen tulevan vuoden aikana. Tänään treenien jälkeen tunsin oikeasti lihaksissa tehneeni jotain. Endorfiinihuumassa jaksoi vielä reippailla kotiinkin. Huomista en halua ajatella... Pitää nyt alkuun kuitenkin aloitella taas varovasti tätä kuntoilua, sen verran pitkä sairasteluputki on ollut alla ja edelleen mennään tulehduskipulääkkeillä.

Ei kommentteja: