Jätin Jelinekin kesken, vaikka sain sen lentokoneessa jo hyvälle mallille, ja tartuin Suomeen palattuani Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaan. Tämä klassikko on kummitellut niin tenttikirjallisuudessa kuin läpi kirjallisuushistorian, näinpä tuossa jokin aika sitten myös ohjelman teoksesta ja sen vaikutuksesta omana aikanaan. Ymmärrän kyllä jotenkin, miksi aatelismies Grayn irstailut rahvaiden parissa ovat saaneet aikalaisensa takajaloilleen, muttamutta...
Onhan teos moraaliton. Kauniista nuoresta puhtaasta Dorianista kehkeytyy irstas julma viettelijä, joka matkaa nautinnosta nautintoon ja antaa muotokuvansa kärsiä omasta puolestaan. Toisaalta taas teos on kuvaus ylemmän yhteiskuntaluokan rappiosta; on turha kuvitella, että yläluokkalaiset olisivat olleet 1800-luvulla siveitä ja esimerkillisiä. Jokaisessa luokassa on omat narrinsa. Itseäni teos puhutteli kuitenkin taideteoriansa takia.... Ja olihan asetelma suhteellisen mielenkiintoinen; nuori kaunis mies vajoaa syvälle moraalittomuuteen tavoitellessaan ikuista nuoruutta ja nauttiessaan elämän kaikista puolista.
Jään sulattelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti