perjantai 17. lokakuuta 2008

Pientä

Ei ole tullut kirjoiteltua. Mitään suurta ihmettelyn aihetta ei sinällään ole tullut, ja elämä avovaimona on niin auvoista ja ihanaa, ettei mitään suurempia avautumisentarpeita olekaan, paitsi seuraavista aiheista:

1. Hammaslääkärit
Kävin hammaslääkärissä ja muutuin tyhmemmäksi, viisautta on jäljellä enää 1/4. Kokemus ei ollut mitenkään kovinkaan pelottava tai kivulias, epämiellyttävä kuitenkin. Ei kuitenkaan mitenkään traumaattinen, sillä lekuri muisti hokea koko ajan, että hengitähän välillä. Hyvillä mielin olen syönyt jäätelöä, jottei ien ala taas vuotaa verta. Otti vain päähän, että samalla tuli parin päivän liikuntakielto, joten jouduin perumaan muutaman jumppavarauksen :( Olisin niiiin halunnut, sillä olen löytänyt pari aivan järjettömän kivaa ja tehokasta liikuntamuotoa. No, huomenna pääsee taas punttikselle.

2. Palkkasotkut
Kun maailma rämpii laman reunalla, joutuu pieni ihminen taistelemaan oikeuksistaan. Pettymys oli valtava, kun palkkapäivänä ei kilahtanutkaan tilille rahulia. Mietin, mikä jottei, laitoin viestiä vielä pomolle, joka oli sitä mieltä, ettei mulle kuulu tätä korvausta, jota olen perimässä. Tai siis, että se on kyllä laskettu jo palkkaan. No ei varmana ole! Kyseessä on siis sopimuksen mukaisten tuntien päälle tehdyt tunnit, joista ei ole tullut korvausta. Olen jo ehtinyt suunnitella, mitä hankin noilla puuttuvilla euroilla (mm. villakangastakin, kolme hyllyä, eteiseen vaatekaapin) - eli kyse on vähän isommasta summasta kuin muutamasta eurosta. En mä niistä muuten alkaisi taistelemaan, mutta en halua, että mun yli kävellään. Hmph.

3. Neulominen
Olen käyttänyt tehokkaasti aikaani hyshysasioihin - on siis taas se aika vuodesta, jolloin puikot suihkivat kiivaasti. Rasittavaa on tulkita epäselviä ohjeita, mutta valmista sentään syntyy. Neulomisen takia (tai näin olen itse diagnosoinut) olen myös kärsinyt selkäsäryistä, tai oikeammin piston kaltaisista tuntemuksista lapaluiden seudulla. Ei mikään kivoin olo. Kipujen takia puikot saivatkin levähtää vajaan puoli viikkoa, ja nyt eilen taas uskallauduin tarttua puikkoihin. Neulominen on myös vienyt aikaa älyttömästi mun tän vuoden suurimmalta proggikselta eli isolta G:ltä. Noo, aihe sentään on suunnilleen kasassa, ja sainhan mä eilen naputeltua alustavaa lähdeluetteloa... Täytyy aloittaa jonkinmoinen kalenterin täyttäminen, jotta valmistuisin tavoiteajassa.

Ei kommentteja: