Olen jokseenkin piippiintynyt ihan kaikkeen. KAIKKEEN.
Mun neulomis-, virkkaamis- ja huovuttamisprojektit kaikki epäonnistuvat toisensa jälkeen. Aloitin kahteen otteeseen hyshys-jutun etukappaletta, mokasin sen kahteen kertaan ja purin kahteen kertaan. Sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo. Saa nähdä, milloin se kolmas kerta tulee, kun mohairia on niin piippimäistä purkaa. Huoh. Sitten mun toinen projekti, virkattu ruusu, on sekin joutunut purettavaksi pariin otteeseen. Tosin viimeksi tajusin sen jujun, ehkä se tästä. Ja sitten mun huovuttamisprojektit.. Niitä on kolme kappaletta, yksi on valmiina, mutta se näyttää ihan variksenpelättimeltä. Huoh. No, se tulee omaan käyttöön se versio.
Gradukin on ihan plääh. Tykkäilen kyllä aiheesta ja saan siitä varmasti jotain irtikin, mutta tutkimuskysymysten muotoilu on tapahtunut mun kalenterin sivuille, ei tietokoneen ruudulle. Lisäksi jotenkin tuntuu ahdistavalta, että mun pitää lukea kiljoona englanninkielistä kirjaa sitä varten, ja englanti ei ole siis mikään lemppari tai vahvin aine, ennemminkin inhokki. Tosin saan lukea myös saksankielistä materiaalia, mutta metodit... Yhyyh. En mä halua miettiä, mitä metodeita käytän tutkimukseni edistyessä. Skippasin vaan silloin joskus perusopinnoissa/aineopinnoissa metodiopinnot tyystin, ja nyt siitä saa sitten maksaa kalliihkon hinnan. Pitää siis lukea jotain perussheibaa kaiken muun hyvän lisäksi.
Jajaja... terveyskin reistailee. Kuvittelin jo selättäneeni syysflunssan, mutta herään joka aamu nenä tukossa ja yskien. Ei se ole mua estänyt lähtemästä kuntosalille ja jumppiin, mutta kettumaista se silti on.
Ai niin joo, sain ne palkkasotkut hoidettua. Rahaa pitäisi tulla pikapuoliin paljon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti