lauantai 20. joulukuuta 2008

Lahjasaldo 3/5

Mitään mittoja en tietenkään ole ottanut ylös, enkä mallien nimeä -- kuvista nyt puhumattakaan.

Eilen ahersin valmiiksi vihreään pitsitunikaan sivusaumat, suhteellisen nätit ja täydelliset tuli 1,5 saumasta. Täytyy siis olla ylpeä. Pistin tunikan niin nopeassa tahdissa pakettiin, etten tajunnut kuvan puutetta ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Palaan asiaan joskus joulun/vuodenvaihteen jälkeen. Painoakaan en punninnut (mistä tulikin mieleen, että siipalta voisi pyytää keittiövaakaa joululahjaksi).

Eilen valmistui myös kaksi huovutettua joulukuusta, joista -- yllätys, yllätys -- ei ole myöskään kuvia. Samalla tahdilla nimittäin huovutin viimeisen kuusen ja koristelin ne. Koko komeuden viimeistelin hiuslakalla. Pitänee jouluna ottaa kuusista kuvat, jos vain muistan. Pistin paketit nimittäin matkaan edeltä käsin.

Enää on ne paljon puhutut viinijussit tekemättä. Onneksi niillä on aikaa vielä keskiviikkoon asti (tai oikeastaan tiistaihin), mutta muistelisin takavuosina neuloneeni yhden jussin illassa. Pohjaksi tulee valkoinen lanka, kirjoneulekuvioon punainen... Ja niistä lupaan blogittaa myöhemmin kuvien kera.

Ensi vuoden pukinkonttiin ei mene enää mitään suuritöistä eikä ainakaan mitään mohairlankaista. Voisin viimeistellä tuon oman mohairunelmani, joka ei, luojan kiitos, tarvitse sivusaumojen ompelua, sillä se on neulottu pyörönä. Jos joskus vielä haksahdan mohairin söpöliineihin väreihin, niin mua saa oikeasti muistuttaa siitä, että neulo vaan suosiolla pyörönä kaiken. Mohairsaumojen purkaminen on berberistä.

Pitänee joulusiivota, vaikken aattoa ja pyhiä olekaan kotona. Tieni vie lumisempiin maisemiin aatonaattona.

Ei kommentteja: