keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kuvapostaus neuleista















Tässä on kahdet lapaset, jotka merkitsin tämän vuoden saldoon. No ovathan ne.. Tehtailin nimittäin eilen ja tänään peukalot lapasiin ja päättelin langat. Sen sijaan pinkit (?) lapaset ovat parin vuoden takaa muutoin, värikkäät taas viime vuodelta (?). Vaaleanpunaisten langoista en osaa sanoa, mitä ne ovat... Veikkaan ohuuden takia Nallea tai sitä ohuempaa. Värikkäät lienevät Isoveljeä.















Näiden säärystimien kuva on epätarkka. Säärystimet valmistuivat vuoden 2008 viimeisenä päivänä. Lankana on Novita Nalle Four Season Talvi. Neule on 1o1n. Samasta langasta on marraskuussa valmistunut myös kynsikkäät sekä lätsä. Vielä on lankaa jäljellä, joten voisi seuraavaksi tehdä villasukat. Alla on joululahjaksi saamani viltti.















Viimeisenä on sitten joululahjaksi menneitä viinijusseja. Ohjeen voi käydä kurkkaamassa Ullaneuleesta. Lankoina on ollut näissä kahdessa valkoinen Nalle ja punasävytteinen Nalle Colour (?), joka on jämiä vuoden 2007 neuletopista. Nyörit on virkattu ketjusilmukkaketju molemmista langoista. Punapohjainen onnistui mielestäni paremmin, sillä pysyin ohjeen antamassa silmukkamäärässä (48). Valkopohjaisessa taas säädin omiani, joten sydämien välillä on 3-4 silmukkaa vuorotellen.


Ei kommentteja: