Sain oman Tour de Skini valmiiksi juuri ajoissa. Tunnustaudun tässä yhteydessä olevani suuri penkkiurheilija, joten aloitin heti uudenvuodenpäivänä Novitan Luxus Stonesta (valkoinen)
hartiahuivin, ja koska ohjeen piti olla helppo (jotta penkkiurheilu olisi helppoa), valikoitui malliksi fifi, jota jo vuonna 2007 joulun alla tein pukinkonttiin. Nyt oli tarkoitus vain saada itselleni joku työ ja itseäni varten olin Luxus Stonenkin hankkinut.
Aloitin huivin pitkillä vitosen (5,0) puikoilla, mutta vaihdoin lopulta kutosen (6,0) pyöröpuikkoihin.
malli: fifi-huivi
mitat: 84cm korkeus, leveys 152cm
lanka: Novita Luxus Stone (100% villa), väri 010
puikot: 5,0 ja 6,0 pyörö
kulutus: n. 250g
muut merkinnät: käsinpesu, silitys 1 pojo
Korjaan tuon kulutuksen, kunhan saan punnittua huivin jossain. Langasta ei kuitenkaan jäänyt kuin pieni nysä. Jäi viidestätoista sentistä puuttumaan, että olisin saanut käytettyä kaiken langan. Huivi on vielä pingottamatta.
Langat päättelin samaan aikaan, kun Jauhojärvi hiihti maaliin. Meni aika täpärälle :)
EDIT: Olen kirjoittanut tekstin aiemmin, mutta jostain syystä se ei ole tullut? Kuvaa ei vielä ole, pitänee kuvata. Julkaistu vasta 14.1.09.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti