Sain keittiövaa'an!
Nyt sitten metsästämään kaikkia valmiita käsitöitä! Olen viime aikoina tehnyt huovutettavia tyynynpäällisiä (tai oikeastaan pitäisi sanoa yksikössä, koska teen vasta koeversiota). Ei ehtinyt tähän pyykkipäivään tai pyykkikoneen lingottavaksi, pitää odottaa seuraavaa tilaisuutta.
Ajattelin kyllä kunnostautua tänään g-juttujen saralla, muttamutta... Näin olen vain huomaamattani facebookannut koko aamupäivän pyykillä juoksun lomassa.
Aurinko paistaa! Ihanaa, kun kasvit saavat aurinkoa, kämpässä ei tarvitse valojen olla päällä... Maanantainen vapaapäivä on oikein hyvällä mallilla, jos tiskitkin olisivat tiskaantuneet itsekseen. No, kaikkea ei voi saada..
Taidanpa laittaa kahvin porisemaan ja leikkaan viipaleen mustikkapiirakkaa sen kyytipojaksi. Sitten voisinkin paneutua siihen g-kirjallisuuteen.. Täytyy huomenna kuitenkin sännätä salille karistamaan viikonlopun aikana kerääntyneet kilot pois, joten ehkä tämänkin päivän herkuttelut menee siinä samalla (ja voinhan mä illan tullen kunnostautua olohuoneessa urheilemalla)..

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti