maanantai 23. helmikuuta 2009

Kirjahankintoja

Lupasin postata tilauskirjoista jo aiemmin, mutta se on jäänyt. Kuten oikeasta sivupalkista saattaa huomata, olen hankkinut paljon tietokirjoja. Pitänee fiksata siis kirjahankintalupausta siten, että ostan kaunokirjallisia teoksia 10 kpl vuoden 2009 aikana. Suurin osa kun nyt hankituista teoksista on tietokirjallisuutta.

Kuten huomata saattaa, suurin osa teoksista käsittelee jollain tavalla kirjallisuutta ja kirjallisuuden tutkimista. Tästä voi siis päätellä jo aika pitkälti, minkä parissa puuhailen koko kevään. Kertomuksen poetiikkaa, Aika ja identiteetti sekä myyttiteos päätyivät ostoskoriin. Myyttiteos kyllä liittyy ihan puhtaasti kiinnostukseen eri myyttiperinteitä kohtaan, ei siis juuri mitenkään omaan tutkimukseen. Kalevala-lipas on töitä varten hankittu, siitä lienee hyötyä joskus. Onhan joukkoon eksynyt myös Koraanin selitysteos. Olen joskus vuosia sitten saanut syntymäpäivälahjaksi ystäviltäni Koraanin, johon ajattelin tutustua kuluvan kevään aikana.

Sitten on kaunokirjalliset teokset. Zadie Smith kuulosti nimenä tutulta, kun teoksen näin. En ole tietääkseni lukenut yhtäkään hänen teostaan, mutta nimen tuttuuden vuoksi kirja päätyi matkaani (ja tietenkin halvan hinnan takia). Odotan mielenkiinnolla, millaista tekstiä Smith kirjoittaa ja minkälaisia aihepiirejä hän käsittelee. Putkinotko taas lienee yksi merkittävimpiä suomenkielisen kirjallisuuden teoksia, joten pakkohan sekin oli hankkia, kun halvalla sai. Olen muutenkin tutustumassa suomalaiseen kertomakirjallisuuteen mielenkiinnon vuoksi, joten Joel Lehtonen oli siksikin ihan kiinnostava hankinta.

Tällä hetkellä lueskelen Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta -romaania suhteellisen verkkaiseen tahtiin. Oikeastaan en edes pidä päähenkilön casanovimaisuudesta ja muutenkin tökkii, mutta eiköhän teos joskus loppuun asti etene. G-asiat kuitenkin menevät kaiken muun edelle, joten huvilukeminen on jäänyt aika vähiin viime aikoina...

Näin ollen kaunokirjallisuutta olisin ostanut kolme + kaksi teosta (lasketaan sarjakuvakokoelmat tuohon kahtena). Tiukille vetää kymmenen kirjan rajapyykki.

Ei kommentteja: