maanantai 2. maaliskuuta 2009

FM:ksi monella sadalla opintopisteellä

Kela on ikävä kaveri. Tosin olen todennut sen monta kertaa blogissanikin, ja oikeastaan en edes ymmärrä, miksi hermoilen opintosuoritusten kertymisestä enkä ainoastaan siitä, tienaanko liikaa vai liian vähän.

Kävin nyt aamutuimaan (huomaako kukaan, että yritän vältellä töihin lähtöä vapaapäivänä) katsomassa opintorekisteriotetta ja totesin, että valmistuessani tutkintoni laajuus on jossain 450 opintopisteen tietämissä (tosin siis mukaan luetaan HuK-paperien 180 op:ta). Suu oli loksahtaa auki silkasta hämmästyksestä. Tosin täytyy tässä yhteydessä myös sanoa, että nykyisissä pisteissä on muutama ihmeellinen kurssi mukana. Yksi kahteen kertaan oleva ja yksi sellainen, jota en ole oikeasti suorittanut loppuun saakka. Edellisestä olen maininnut amanuenssille useampaan otteeseen, mutta suoritus ei ole kadonnut rekisteristä. Jälkimmäisestä sanon, kun alkaa näyttää siltä, että tässähän ollaan valmistumassa.

Tämän opintopisteviidakon takia en tarvitsisi enää yhtään ylimääräistä kurssia pakollisten lisäksi.

Tutkinnon laajuutta selittänee se, että olen tehnyt/tekemässä pääaineopintojen syventävien lisäksi kolmesta sivuaineesta aineopinnot, pohjalla on diipadaapakursseja ainakin perusopintojen verran osasta kurssimäärästä ja jostain syystä OKL on korvannut kasvatustieteiden perusopinnot suoraan opeopintoihin, eli siinäkin on 15op kahdessa kohtaa kasvattamassa pistepottia.

Luultavasti kesällä tulen tekemään erityispedagogiikan approa osittain, sillä työssä on huomannut, että oppimisvaikeuksiin on vaikea puuttua luokassa pelkkien aineenopettajan opeopintojen kautta. Ihan fiksua hankkia tietoa eri oppimisvaikeuksista ja siitä, miten saa luokan toimimaan.

Ei muuten liity, että tällä kertaa yhtenä sivuainehaaveen kohteena oli draamapedagogiikka. Anna mun kaikki kestää!

Ei kommentteja: