
Tässä näytteenä merihuivi, jonka olen tainnut jo esitellä, sekä vauvantossu, jolle on jo olemassa pari, mutta joiden langanpäät on päättelemättä ja nyörit tekemättä. Harjoittelin palmikkoja.

Ainoa aktiivisesti tekeillä oleva työ. Patenttineule on tehty, enää on hihojen istutus ja lankojen päättely tekemättä. Tämän takia olin huomioimatta lääkärin neuvoja. Nyt kun puikot ovat levänneet pari viikkoa, voin sanoa, että neulomattomuus on auttanut jonkin verran. Toisaalta taas aikaa on tullut paljon enemmän käytettäväksi ja olen vain tyhmistynyt katsoessani tv-ohjelmia tekemättä mitään.

Sokerina pohjalla jo joulua ennen tehty tunika, se vihreä. Se, joka aiheutti kamalat ärrinpurrit. Se, jonka jälkeen vannoin, ettei mohairia koskaan enää ikinä. Oranssi on muuten samantyylinen, mutta helma on suora ja pitsineule on erilaista. Niin ja oranssissakin on hihat istuttamatta ;( Huomatkaa keittiön kauniit kaapinovet (yäääk) ja eteisen seinän väritys (toinen yäääk).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti