Olen siis ehtinyt jo rikkoa 300 postauksen rajapyykin. Jei! Ei siihen mennytkään kuin 1,5 vuotta...
On kesäinen olo. Nyt varjon puoleinen mittari näyttää ulkona olevan 18 astetta lämmintä, parvekkeella on varmaan 30. Kävimme siipan kanssa minigolfaamassa ja tittidii – voitin siipan yhdellä pisteellä! *lätkätuuletus*
Kesäinen olo on myös siksi, että grillikausi on käynnistetty. Tein eilen grillissä herkkusieniä ja niiden ympärille pistin ilmakuivattua kinkkua, sisälle homejuuston makuista tuorejuustoa. Nams. Oli kyllä jopa mun makuun hitusen suolaista, lienee sen kinkun syytä... Muistaakseni en ole aiempina vuosina valittanut sienien suolaisuudesta..
Kesäinen olo voisi johtua myös siitä, että sain kuluneella viikolla tämän vuoden luennot pakettiin. En tajunnutkaan kuin vasta eilen, miten paljon olin stressannut viikottaista matkustamista sekä työn ja opintojen yhdistämistä. Piti revetä kaikkialle. Nyt ei tarvitse revetä enää viikottain joka paikkaan, suurin suma on taitettu. Jäljellä on enää kaksi hassua tenttiä ja sitten olisi opiskelut opiskeltu ja enää g työstettävänä loppuun.
Veti hieman haikeaksi, kun tajusin, että taas on yksi ajanjakso elämästäni loppumassa. Kuinka usein kuljenkaan enää kampusalueella ja näen kavereita? No, ehkä vielä kesän ajan. Luulen, että g pakottaa minut vielä kampukselle kirjastoon naputtelemaan tekstiä...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti