sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Hyvän ja pahan taistelu - taas?

Eilisilta venyi. Se oli hyvän kirjan merkki.

Käydessäni menneellä viikolla kirjastossa palautushyllystä* tarttui mukaan Paulo Coelhon Paholainen ja neiti Prym. Olen lukenut Coelholta aiemmin vain Alkemistin, joka ärsyttävyydessäänkin oli mieletön. Oikeastaan minua ärsyttää kaikki "itsensä sisäiset etsinnät" ja niistä kertovat kirjat, joten suhtauduin tällä kertaa Coelhoon varauksella. Kyseinen kirja oli kuitenkin alle 200-sivuinen, joten se menikin sitten iltapuhteena.

Coelhon teksti kuitenkin yllätti. Totta kai hän taas käsitteli maailmoja syleileviä teemoja; kuinka hyvä ja paha taistelevat ihmisissä jatkuvasti. Kehyskertomus miehestä, joka kulkee paholainen rinnallaan ja haluaa tehdä omista henkilökohtaisista syistään idyllisessä Viscosin kylässä ihmiskokeen, toimi. Siinä sivussa henkiset pohdinnat hyvästä ja pahasta, ihmisen valinnoista ja valitsemattomuudesta, Raamatun kertomukset ja opettavat tarinat menivät mukavasti. Tämä teos ei aiheuttanut ärsytystä.

Kaikista eniten ilahdutti viittaus Friedrich Dürrenmattin Vanhan rouvan vierailuun (Der Besuch der alten Dame). Maailmassa on jotain tragikoomista. Johtuuko se sitten hyvän ja pahan jatkuvasta taistelusta vai jostain muusta?

*Kuinka moni käy ainoastaan palautushyllyä katsomassa? Jos itse en etsi jotain tiettyä kirjaa, niin kävelen ainoastaan sekä palautus- että uutuushyllyille. Samalla silmäyksellä näkee sen, minkälaisia kirjoja ihmiset lainaa ja saa siitä ehkä kimmokkeen lainata jotain itselleen uutta ja vierasta. Tai miksei tuttuakin! Palautushylly on sellaisen ihmisen pelastus, jolla on kiire tai jolla loppuu ideat kesken. Ei riitä, että on kirjalistoja, joiden mukaan lukematta on vielä paaaljon, mutta jotka eivät koskaan ole kirjastossa mukana. Palautushyllystä näkee yhden hyllyrivin mitalla, mitä ehkä voisi ja kannattaisi lukea. Miten käytännöllistä!

Ei kommentteja: