Minusta tulnee ikuisuusopiskelija. On jokseenkin masentavaa huomata, että opiskelutoverit ilmoittavat naamakirjassa kerta toisensa perään menevänsä viimeiseen tenttiin ikinä. Itse sen sijaan ilmoittauduin kahteen kesätenttiin ja saman tien aloitan suorittamaan taas uutta sivuainetta.
Perustelen kuitenkin valintaani sillä, että tulen tarvitsemaan myös erityispedagogiikan tietoja tulevassa työssäni, minkä huomasin jo kuluneen työrupeamavuoden aikana.
Lisää vettä kiukaalle.
Viimeisiä viikkoja viedään töissä. Tämä viikko oli koesumaviikko, ensi viikolla (ja seuraavalla eli viimeisellä) on varmaan vielä jotain hajakokeita pidettävänä, mutta muuten homma alkaa olla pulkassa.
Ärsyttää, että oppilaat kysyvät kyllä lisätehtäviä ja korvaavia, mutta eivät palauta niitä koskaan ajoissa. Esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa opettamani oppilas kysyi minulta viikko takaperin, voiko hän vielä palauttaa ensimmäisen jakson puuttuvia tehtäviä. Lupasin ja sanoin aikarajan. Eipä ole näkynyt tai kuulunut. Kolmannen jakson oppilailla sama homma: tehtäviä ei koskaan palautettu määräaikaan mennessä, minun talvilomaani häiriköitiin kaivamalla henkilökohtainen puhelinnumeroni esiin ja soittamalla tehtävistä ja yhä tulee tehtävien palautuksia. Neljännen jakson oppilaiden kanssa sovin määräajan tehtävien palautukselle -- arvatkaa, onko niitä näkynyt?
Luultavasti viimeisellä viikolla istun kuumassa työhuoneessa ja korjaan viime tingassa palautettuja tehtäviä, jotka oppilas on suoraan hakenut netistä.
Ensi syksystä ei ole vielä tietoa. Harkitsin ihan piruuttani jo, että hakisin töitä jostain Torniosta. En ole kuitenkaan varma siitä, olisinko valmis muuttamaan johonkin Tornioon töiden takia. Hmph.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti