Vihaan odottamista.
En edes tiedä, mistä se johtuu. Lapsuudessa odoteltiin aina äitiä, joka kokeili kaikki ovet, ennen kuin uskalsi lähteä matkaan. Joulupukin odottamisestakin tuli jossain vaiheessa välttämätön paha, joskin nykyään sitä osaa arvostaa joulutraditiona.
Ylioppilaskoetulosten odottaminen oli kuin hiilillä kävelyä. Pääsykoetuloksia en juurikaan odottanut, koska paperipaikka oli tiedossa... Tenttituloksia olen joutunut odottamaan, joitain jopa kuusi viikkoa.
Eniten kyrsii yhä ihmisten odottaminen. Pyrin itse olemaan ajoissa paikalla. Tyhmänä seisoskelu ja odottelu ei ole mun juttu; en saa minkäänlaisia kiksejä siitä, että saan odottaa kavereita kymmenestä viiteentoista minuuttia. Itse ei koskaan voi laskea sen varaan, että muut myöhästyvät jonkin verran, joten mihinkään ei voi lähteä nopeasti piipahtamaan..
Ärsytyksiä aiheuttaa myös tilanne, missä pitäisi lähteä yhdessä johonkin ja puolisko on sanonut, että lähdetään. Kun olen kengät jalassa ja takki niskassa ulko-ovella, puolisko vielä kallaa jotain hukkaamaansa tavaraa. Tosin harrastan samaa itsekin. Yleensä hukassa on luuri tai lompakko. Tai jotain muuta yhtä tärkeää. Eilen mulla oli hukassa kello.
Nyt odottelen kahta puhelua työpaikkojen tiimoilta. Toista haastattelukutsun, toista haastattelutulosten muodossa. Ärsyttää, kun ei voi keskittyä tenttiin lukemiseen tai mihinkään sen odottamisen takia. Haluan syksyksi työn. Nyt.
En edes tiedä, mistä se johtuu. Lapsuudessa odoteltiin aina äitiä, joka kokeili kaikki ovet, ennen kuin uskalsi lähteä matkaan. Joulupukin odottamisestakin tuli jossain vaiheessa välttämätön paha, joskin nykyään sitä osaa arvostaa joulutraditiona.
Ylioppilaskoetulosten odottaminen oli kuin hiilillä kävelyä. Pääsykoetuloksia en juurikaan odottanut, koska paperipaikka oli tiedossa... Tenttituloksia olen joutunut odottamaan, joitain jopa kuusi viikkoa.
Eniten kyrsii yhä ihmisten odottaminen. Pyrin itse olemaan ajoissa paikalla. Tyhmänä seisoskelu ja odottelu ei ole mun juttu; en saa minkäänlaisia kiksejä siitä, että saan odottaa kavereita kymmenestä viiteentoista minuuttia. Itse ei koskaan voi laskea sen varaan, että muut myöhästyvät jonkin verran, joten mihinkään ei voi lähteä nopeasti piipahtamaan..
Ärsytyksiä aiheuttaa myös tilanne, missä pitäisi lähteä yhdessä johonkin ja puolisko on sanonut, että lähdetään. Kun olen kengät jalassa ja takki niskassa ulko-ovella, puolisko vielä kallaa jotain hukkaamaansa tavaraa. Tosin harrastan samaa itsekin. Yleensä hukassa on luuri tai lompakko. Tai jotain muuta yhtä tärkeää. Eilen mulla oli hukassa kello.
Nyt odottelen kahta puhelua työpaikkojen tiimoilta. Toista haastattelukutsun, toista haastattelutulosten muodossa. Ärsyttää, kun ei voi keskittyä tenttiin lukemiseen tai mihinkään sen odottamisen takia. Haluan syksyksi työn. Nyt.
3 kommenttia:
Pidän peukkuja, että saisit töitä!
Kiva sana tuo kallata. Oikein tuli kotoinen olo :)
Laitoin siitä kuva-asiasta sulle sähköpostia. Pääset kokeilemaan sitä ja sehän on helppo poistaa, jos ei tykkää, kun kyseessä on gadget...
Odottaminen on viheliäistä - vasta juttuasi luettuani tajusin, että odottamisesta nousseet ärsyt, pelot, vihat ja kiukut ovat mustanneet aurinkoista eloani koko sen pitkän matkan.
Minua moititaan kärsimättömäksi - en siis jaksaisi millään odottaa. Voi olla että olen malttamaton, mutta ainakin olen perusluonnoltani täsmällinen tapaamisten suhteen.
Ja ehkä juuri siksi minua nyppiikin toisten ajankäytön huolettomuus - minun kustannuksella.
Mieleeni nousee kuva likomärästä Tiinasta kesällä 1980, Lontoossa, Marylebone Roadilla, Planetariumin kupolin juuressa - mieti planetaariumin muotoa, ei todellakaan sateen suojaa - odottamassa tyttöystävää tulevaksi, kaatosateessa.
45 minuuttia odotin, ja lopuksi vain siitä kiukusta, että halusin nähdä kauanko kaveri on myöhässä. Ja kertoakseni, että koskaan, koskaan en aio häntä odottaa enää 15 minuuttia kauempaa. Oli kyse mistä tahansa, lentokentästä, häistä, hautajaisista, mistä tahansa. 15 minuuttia on minun maksimi. Ja se sana on pitänyt.
Nirppu, kiitos kuvavinkeistä! Täytyy tutustua, kun on aikaa.. Ja kiitos työtsempeistä :)
Tiina, voin kuvitella kyseisen tilanteen elävästi. Niin hyvässä kuin pahassa. Mun pää ei kestä edes sitä akateemista varttia, joten vilkuilen jatkuvasti kelloon ja kiukku kuplii sisällä, kunnes odottamani henkilö tulee ja saa kuulla kunniansa. Sovituista tapaamista nyt vain on pidettävä kiinni.
Yksi esimerkki on tyypillisen miehen kanssa. Tyypillisen miehen "kohta" on jotain aikavälillä "15 min - pari tuntia". Yritä siinä nyt sitten olla kypsymättä. Nimimerkillä "Olen odottanut ruoka pöydässä 1,5 tuntia, kun lähtöhetkeksi on sanottu "kohta"."
Lähetä kommentti