keskiviikko 5. elokuuta 2009

Työ- ja autoilukuvioita

Laadin eilen alustavat kurssisuunnitelmat – tästä se lähtee. Maanantaina ajoin töihin ja takaisin ja vein samalla verokortin ja sain lukujärjestyksen. Matin ja Tepon säveltä mukaillen: "Mä joka päivä kasiin meen..." Ei, ihan hyvähän aikaisiin aamuihin on totuttautua. Tänäänkin heräsin oma-aloitteisesti ennen kuutta. Se tosin vaati kymmeneltä nukkumaan menoa, joten en ole aivan luottavaisin mielin tämän heräämisprosessin suhteen... No, on tässä ensi viikkoon aikaa sopeutua!

Autolla ajamisen taito on kuin pyöräilyn osaaminen. Jossain selkäytimessä taito loppujen lopuksi on, vaikka joku 500 km vaadittiin, ennen kuin taas kaikki jipot muistuivat mieleen eikä enää jänskättänyt niin paljon. Olen ajanut viimeksi kunnolla joskus vuosina 2003–2004, sen jälkeen ainoastaan jotain maantieajoja noin 300km/vuosi. Nyt on sitten ajettu maantietä ja kaupunkiajoa, mutta kyllä mä vieläkin lähden mieluummin maantielle kuin kaupunkiin. Kaupunkiin menokaan kun ei ole ihan ilmaista ja polttoainekulujen (ja muiden kulujen: käyttömaksu, vakuutukset, huollot) lisäksi pitää vielä maksaa parkkimaksuja. Siksi olen vähän miettinyt, että kyllä mä edelleen keskustaan lähden joko bussilla tai kävellen, ellen ole menossa sitten muutenkin ilmaisten parkkipaikkojen suuntaan.

Gradun naputtelu ei ota kotona sujuakseen, minkä lisäksi mulla alkaa olla kaikki kotona olevat lähdematskut kirjoitettuna tekstiin sisään, joten sitä on lähdettävä hakemaan lisämatskuja. Luulisi parin päivän intensiivisen naputtelun tuottavan toivottua tulosta ja olisin vähän lähempänä valmistumista... toivottavasti!

Palaan viikonloppuna taas asiaan. Jos siihen mennessä olisi saanut pääteltyä muutamia juttuja ja/tai neulottua jotain uutta lisää. Yöpöydällä on nyt Zadie Smithin Nimikirjoitusmies.

5 kommenttia:

Matskua matskua... kirjoitti...

Olenko ymmärtänyt oikein, että sinä aherrat kaiken muun ohessa opinnäytetyön (pro gradu) kimpussa?
Siis minusta sivullisena vaikuttaa siltä, että valmistelet väitöskirjaa! Jossain vaiheessa se matskun hamstraaminen on lopetettava ja pistettävä homma kansiin, ettei se leviä kuin leipätaikina.
Olisi hauska tietää tutkimuksesi aihe - jotain kirjallisuutta/kielitiedettä vai..?

Saija kirjoitti...

Olet ymmärtänyt oikein, yritän haalia kasaan gradua enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Tällä hetkellä taas enemmän aktiivisesti.

Sanoin eilen läheisilleni, että gradu tuntuu loppumattomalta suolta. Suolta siinä määrin, että vaikka tutkimuskohteeni on aika selvä, siitä ei ole valmista tutkimusta avuksi - siinä mielessä siis lähenee väikkäriäkin ja voisi sellaiseen laajentuakin, jos jaksaisi opiskella lisää. Rajat ovat kuitenkin nyt hahmottumassa vähitellen, kun olen puolessa välissä tekstin tuottamista. Käytännössä siis enää ns. metodiosuus vaatii jotain lisää, analyysin olen päässäni jo saanut kondikseen - enää vain muutama taulukko puuttuu. G:ni aihe on kirjallisuuden puolella.

Täytyy kyllä sanoa, että tuo parin päivän intensiivinen materiaalin lukeminen sivisti itseäni melkoisesti, mutta samalla oli antoisaa g:tä ajatellen. Pitää olla tyytyväinen.

Sivullinen kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Vielä siinä taitaa olla väkertämistä, ennen kuin esitarkastajat pääsevät työhönsä. Ihmettelen kyllä suuresti, kuinka pystyt keskittymään niinkin erilaisiin tehtäviin kuin opetustyöhön ja tieteellisen tekstin tuottamiseen, siis yhtäaikaa.
Jokohan sinun koulusi on aloittanut syyslukukauden? Toivotan taistelumieltä ja analyyttistä otetta, tekstiähän sinulta tulee kuin turkin hihasta.

Saija kirjoitti...

Yrittänyttä ei laiteta, sanoi mummo lumihangessa tai jotain sinne päin.

Tällä hetkellä gradulle en ole suonut kuin muutaman haikean katseen (läppäriin päin), mutta yrittää yrittää. Pitää yrittää panostaa laadukkaaseen tieteelliseen ajatteluun viikonloppuisin, jos arkena ei ennätä.

Koulu aloitti syyslukukauden, siitä uusin postaus. Kiitän toivotuksista!

Anonyymi kirjoitti...

I enjoyed reading your blog and look forward to more travel, thanks.
Cheap Flights to Penang
Flights to Penang
penang Flights to