Eilinen Maija Vilkkumaan keikka herätti joitakin ajatuksia opettamisesta ja kasvattamisesta ja kasvamisesta ylipäätänsä. Vilkkumaa itse spiikkasi todella hyvin illan viimeisen biisin Yöllä. Spiikissään Vilkkumaa viittasi pieneen ihmiseen, joka ei välttämättä kehdossa keinuessaan tiedä vielä mitään Muumeista, Hemuleista tai Haisuleista, ja jos se nämä jo tuntee, se ei välttämättä tunne Peppi Pitkätossun maailmaa. Ja sitten on vielä kaikki ne muut maailmat, joita aikuinen on kokenut ja nähnyt ja ne maailmat, joita ei ole vielä itsekään löytänyt.
Eikä kyse ole vain pelkistä kirjallisista maailmoista, mielikuvitusten maailmoista. Olen itsekin joskus hoitotäteillessäni metsästänyt kummituksia parivuotiaan kanssa, ja se maailma avautui minullekin uudestaan. Tietyllä tavalla heittäytyen koki sen saman jännityksen ja innostuksen, mitä lapsikin koki.
Koulussa kyse on myös muista maailmoista. Todellisuuksista, joita kohtaamme päivittäin. Uutisvirroista, yhteiskunnasta, kirjallisista maailmoista, ympäröivästä mediasta... Ja joskus opettajakin joutuu opettelemaan ja kohtaamaan uusia maailmoja. Maailmoja, joiden keskellä oppilaat ovat eläneet koko ikänsä; maailmoja, jotka eroavat ratkaisevasti (tai ei välttämättä niin ratkaisevasti) vanhoista ja tutuista maailmoista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että opettajan tulee opetella uusia maailmoja tunteakseen nämä. Maailmoja tulee jatkuvasti uusia; maailma on muuttunut erään syyskuisen päivän vuonna 2001 jälkeen. Meidänkin maailmamme muuttuu ja meidän tulee osata kohdata se päivittäin.
Ei sen väliä, osaako oppilas paremmin käyttää dvd-soitinta tai luovia internetissä. Väliä on sillä, miten oppilas tai opettaja osaa kohdata kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Sillä, miten tietoa suodatetaan, arvioidaan ja otetaan vastaan. Ei pyhinä totuuksina, vaan uusina, ehkä toisistaan eroavina näkökulmina maailmoihin. Ja kyse on myös siitä, miten nämä maailmat kohdataan. Miten kohdataan vieras ja Toinen, miten kohdataan maailmat, joita emme ehkä ymmärrä, joita kohtaan ehkä on olemassa ennakkoluuloja, joita ei vain osaa kuvitella itselleen tai joihin ei osaa itse asettua. Kyse on myös asenteellisuudesta eroon pääsemisestä.. Kyse on siitä, miten osaa avata silmänsä eri maailmoille.
Vilkkumaa viittasi myös spiikeissään siihen, kuinka nykynuoret eivät välttämättä tiedä, mitä on "ottaa puhelin pois seinästä." En voisi kuvitellakaan kummityttöni sitä tietävän, vaikka neiti onkin jo kymmenvuotias. Minun maailmassani oli vielä pitkään lankapuhelimet, mutta tunnen enää vain muutaman ihmisen, joka sellaista käyttää. Omat vanhempani ja isovanhempani ovat jo luopuneet lankapuhelimesta. Mediamaailma on muuttunut hurjasti kaiken teknologisen kehityksen myötä. Silti on hienoa huomata, kuinka myös vanhat ihmiset ottavat teknologian tuomat mahdollisuudet vastaan... En olisi voinutkaan koskaan kuvitella, että edistyksellinen isoisä ottaisi ensimmäisenä perheessämme käyttöön Skypen.
Maailmat jo ympäröivät. Nyt on paettava taas tästä blogitodellisuudesta ja lähdettävä metsästämään ruokaa. Kiitos, Maija, hienosta keikasta ja sanoistasi, jotka innoittivat tämän merkinnän kirjoittamiseen!
Koulussa kyse on myös muista maailmoista. Todellisuuksista, joita kohtaamme päivittäin. Uutisvirroista, yhteiskunnasta, kirjallisista maailmoista, ympäröivästä mediasta... Ja joskus opettajakin joutuu opettelemaan ja kohtaamaan uusia maailmoja. Maailmoja, joiden keskellä oppilaat ovat eläneet koko ikänsä; maailmoja, jotka eroavat ratkaisevasti (tai ei välttämättä niin ratkaisevasti) vanhoista ja tutuista maailmoista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että opettajan tulee opetella uusia maailmoja tunteakseen nämä. Maailmoja tulee jatkuvasti uusia; maailma on muuttunut erään syyskuisen päivän vuonna 2001 jälkeen. Meidänkin maailmamme muuttuu ja meidän tulee osata kohdata se päivittäin.
Ei sen väliä, osaako oppilas paremmin käyttää dvd-soitinta tai luovia internetissä. Väliä on sillä, miten oppilas tai opettaja osaa kohdata kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Sillä, miten tietoa suodatetaan, arvioidaan ja otetaan vastaan. Ei pyhinä totuuksina, vaan uusina, ehkä toisistaan eroavina näkökulmina maailmoihin. Ja kyse on myös siitä, miten nämä maailmat kohdataan. Miten kohdataan vieras ja Toinen, miten kohdataan maailmat, joita emme ehkä ymmärrä, joita kohtaan ehkä on olemassa ennakkoluuloja, joita ei vain osaa kuvitella itselleen tai joihin ei osaa itse asettua. Kyse on myös asenteellisuudesta eroon pääsemisestä.. Kyse on siitä, miten osaa avata silmänsä eri maailmoille.
Vilkkumaa viittasi myös spiikeissään siihen, kuinka nykynuoret eivät välttämättä tiedä, mitä on "ottaa puhelin pois seinästä." En voisi kuvitellakaan kummityttöni sitä tietävän, vaikka neiti onkin jo kymmenvuotias. Minun maailmassani oli vielä pitkään lankapuhelimet, mutta tunnen enää vain muutaman ihmisen, joka sellaista käyttää. Omat vanhempani ja isovanhempani ovat jo luopuneet lankapuhelimesta. Mediamaailma on muuttunut hurjasti kaiken teknologisen kehityksen myötä. Silti on hienoa huomata, kuinka myös vanhat ihmiset ottavat teknologian tuomat mahdollisuudet vastaan... En olisi voinutkaan koskaan kuvitella, että edistyksellinen isoisä ottaisi ensimmäisenä perheessämme käyttöön Skypen.
Maailmat jo ympäröivät. Nyt on paettava taas tästä blogitodellisuudesta ja lähdettävä metsästämään ruokaa. Kiitos, Maija, hienosta keikasta ja sanoistasi, jotka innoittivat tämän merkinnän kirjoittamiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti