maanantai 28. joulukuuta 2009

Lakeuksilta takaisin kotiin ja yhdet sukat

Ja niin joulu joutui... ja joutui niin nopiaan, että melkein on kaiho jo, että nytkö se jo on ohi. Vaan on se hyvä, että joulu on vaan kerran vuoresa ja isänpäivä joka syksy! Eihän siitä mittään tule, että joutuu ajeloon pitkin poikin pukin apulaisena, milloin lahjapakettejen kera ja milloin avattuja paketteja oikeisiin osoitteisiin kuljettaen.

On terveellistä kokoontua suvun kanssa ja nauraa ja vaihtaa kuulumisia. Ja kuunnella koirain haukuntaa ja lasten elämöintiä. Ja saada taas niin paljon lahjoja, ettei voi ymmärtää, miten on ollut niin kiltti kuluneena vuonna. Tosin sitä puikkopussia ei tullut. Hmph.

Vaan ehdinhän mä jo yhdet mittatilaussukatkin kutua. En pistänyt pakettiin, kun toivoja sai sovittaa niitä. Hiisi vieköön, kun en ehtinyt päätellä ajoissa! Hain langat 22. päivä ja neuloin illan ja neuloin seuraavan päivän. Valmista oli 23. päivän iltana, mutta en ehtinyt siivota jälkiäni, joten äityliini ehti nähdä kesken olevat. Varmaan ensimmäistä kertaa neuloin sukkia yhtä aikaa ja niistä kerrankin taisi tulla juuri toisiaan vastaavat. Hyvä niin.



ohje: Perussukka (44s, 4s lisäys joustimen jälkeen), kuvio Aalto Ullasta 03/08
lanka: Gjestal Maija
puikot: 3,0 bambu
kulutus: 76g


Viheriä tuppaa olemaan äityliinin väri, joten sävy löytyi heti. Sitten vain mallailin viereen toista väriä lankakaupassa ja keltainen valikoitui väriksi. Aalto-malli oli kummitellut mielessä jonkin aikaa, joten tähän se passasi oikein sopivasti, pyrin kuluttamaan keltaisen kokonaan, mistä johtuen tein raidoitukset jalkaosaan. Vähän pääsiäismäiset värit, mutta tykkäilen silti. Ja äitikin väitti tykkäävänsä. Se kun meinasi vielä tulistua, kun sanoin saaneeni edellisenä lauantaina tilauksen sukista ja meinasi olleensa ensin vuorossa.



Ja pitihän mun tietenkin itsellenikin ostaa lahjuksia. Kerä vihreää on Yabbaa, jota varastoissa onkin jonkin verran. Se on sitä äidin vihreää, joten saattaa olla, että siitä tulee jotain huovutettua syntymäpäivälahjaksi. Sen sijaan joululehti (alennuksesta!) ja SandnesGarnin Sandnes Mini Palett -langat ovat omia lahjuksiani ihan itselleni. Tarkoitus olisi tehdä revontulihuivi, jahka tästä gradu- (ja työ-)kiireiltä joutaa.

Jostain syystä nyt on taas menossa harmaa kausi. Puikoille pääsi vihdoin todella työn alle Rose Mohairista neuletakki, josta teen parhaillaan helmaa. Toisen hihan olin tehnyt aikoja sitten, samoin takakappaleen. Sen sijaan toista hihaa aloittelin koulutuksessa ja lomaillessa sukkien jälkeen viimeistelin sitä summittaisesti, minkä jälkeen aloitin helman. Tajusin sentään jo verrata hihoja, mutta koska mohair on pirullista purkaa, päätin vähän tuunata niitä: hihoissa on vain viiden sentin heitto ;)

Täytyisi tässä vielä Tour de Skiksi kehitellä uusi neule, mutta ehkä noita vanhojakin voisi tuunailla Nimittäin saumoille ei ole tapahtunut vielä mitään!

Ei kommentteja: