Syksyllä uudessa työssä aloittaminen aiheutti myös sen, että jouduin rukkaamaan omaa sisäistä kelloani. Ennen (ja lomilla edelleen) saatoin valvoa puoleen yöhön tai jopa aamuun, nyt jo kello kahdeksan illalla alkavat leukapielet repeillä. Valvominen on mahdottomuus.
Olen aina ollut herkkä valolle ja äänille unen suhteen. Kesällä aamuauringon nouseminen herättää minut taatusti kukonlaulun aikaan, tai jos olen tarpeeksi hämärässä tilassa herään ainakin kummallisiin rasahduksiin ja ääniin. Kellon tikittäminen seinällä ei tuo unta silmään, olen pari kertaa pyytänyt siippaa siirtämään kellon pois makuuhuoneesta. Tämän takia kännykän herätys on päällä. Minut on aivan pienestä tiitäisestä opetettu nukkumaan hiljaisessa tilassa; perhelegendat kertovat, että vanhempani sammuttivat radion ja puhuivat kuiskaten, kun nukuin päiväunia.
Niinpä makuuhuoneen ikkunan takana paistava katuvalo löytää tiensä pitkien pimennysverhojenkin ohi ja herättää minut - vähintäänkin häiritsee untani.
Toisaalta taas aamulla olen virkeimmilläni, vaikka vihaankin aikaisin heräämistä. Vihaan aamuissa eniten kiireen tuntua - sitä kun ei saa rauhassa heräillä ja juoda kahviaan, on koko ajan kiire. Pitää meikata ja valmistautua ja kasata tavarat kuntoon jajaja... Sen verran haluan joustaa nukkumaanmenoajoissa, etten ole valmis laittamaan herätyskelloa soimaan jo viideltä. 5.30 on numeroina liian aikaisin!
Nyt on hyvä aamu kehua aamuvirkeyttä, sillä olen ollut ylhäällä jo tunnin ajan. Niinpä olen ehtinyt juomaan kupin kahvia ja kohta joogaan ihan pikkiriikkisen ennen töihin valmistautumista.
Ihanaa aamua!
Olen aina ollut herkkä valolle ja äänille unen suhteen. Kesällä aamuauringon nouseminen herättää minut taatusti kukonlaulun aikaan, tai jos olen tarpeeksi hämärässä tilassa herään ainakin kummallisiin rasahduksiin ja ääniin. Kellon tikittäminen seinällä ei tuo unta silmään, olen pari kertaa pyytänyt siippaa siirtämään kellon pois makuuhuoneesta. Tämän takia kännykän herätys on päällä. Minut on aivan pienestä tiitäisestä opetettu nukkumaan hiljaisessa tilassa; perhelegendat kertovat, että vanhempani sammuttivat radion ja puhuivat kuiskaten, kun nukuin päiväunia.
Niinpä makuuhuoneen ikkunan takana paistava katuvalo löytää tiensä pitkien pimennysverhojenkin ohi ja herättää minut - vähintäänkin häiritsee untani.
Toisaalta taas aamulla olen virkeimmilläni, vaikka vihaankin aikaisin heräämistä. Vihaan aamuissa eniten kiireen tuntua - sitä kun ei saa rauhassa heräillä ja juoda kahviaan, on koko ajan kiire. Pitää meikata ja valmistautua ja kasata tavarat kuntoon jajaja... Sen verran haluan joustaa nukkumaanmenoajoissa, etten ole valmis laittamaan herätyskelloa soimaan jo viideltä. 5.30 on numeroina liian aikaisin!
Nyt on hyvä aamu kehua aamuvirkeyttä, sillä olen ollut ylhäällä jo tunnin ajan. Niinpä olen ehtinyt juomaan kupin kahvia ja kohta joogaan ihan pikkiriikkisen ennen töihin valmistautumista.
Ihanaa aamua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti