Kolme viikonloppua putkeen työkuvioihin liittyviä asioita.
Tämä on niistä toinen.
Pienehkö stressi vaivaa. Olen edelleen nähnyt painajaisia, mutta ilahduttavinta on se, että olen ehtinyt kuitenkin nukkua seitsemän tuntia, eli ihan haudasta noussut en vielä ole.
Pitäisi laittaa soittimeen matkamuzat, jotta voi levätä. Valitsin kulkutavaksi linja-auton vain sen takia, että saan lepuuttaa silmiäni ja hermojani. Linja-autossa on mahtava tunnelma! Tiedän myös pystyväni nukkumaan bussissa, joten se on eräänlaista omaa aikaa.
Kävin eilen hemmottelemassa itseäni ostamalla Versacen tuoksun ja Cliniquen kasvorasvoja. Kyllä nyt taas iho kiittää!
Tein myös hiihtoharrastukseni eteen investoinnin: investoin urheilukerrastoon. Wohoo!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti