Viimeisten 12 viikon aikana on tullut tutustuttua erilaisiin kirjoihin oikein urakalla, blogaaminen on vain jäänyt väliin. Aloitan lähes uusimmasta kirjasta, jonka täällä mainitsinkin, nimittäin Jari Tervon Koljatista, joka nosti viime syksynä myrskyn vesilasissa.
Teos lytättiin valtamedioissa lähes täysin. Sen sanottiin olevan koulukiusaamista. Ei ymmärretty, miksi pääministeristä oli tehty Lahnanen, kun kaikki muut poliitikot olivat omilla nimillään. Raahattiin lakimiehiä uutislähetyksiin arvelemaan, poikiiko teos oikeusjuttuja.o
Hohhoijaa.
Koljatti on Suomen mittapuissa oikein erinomaista ja tarkkasilmäistä satiiria. Pääministeri Lahnanen pohtii poliitikon suhdetta mediaan ja kansaan. Mitä nyt sitten sekoilee, näkee tupeen lentomatkan ja ulkoministerin vessanpöntössä. Noin niin kuin ensisijaisesti. Ivan kohteena ovat marinettimaiset ja hampaattomat poliitikot sekä keskiössä tavallinen suomalainen mies, jolla sattuu vain olemaan onneton tuuri elämässään.
Voisin lukea nimittäin toiseenkin kertaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti