Hengittäminen tuntuu jotenkin vaikealta. Olen pahasti jumissa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Edellinen heijastelee kropan saamaa tärskyä, jälkimmäinen useamman vuoden tapahtumia, etenkin viime vuotta. Ei kenenkään pitäisi olla hereillä tähän aikaa, ei ainakaan mun, jonka herätyskello soi tunnin päästä.
Aiemmin tein töitä öisin, jos nukkuminen ei luonnistunut. Nyt ajatuksetkin ovat niin jumissa, ettei siitä tulisi mitään. Väsyttää, mutta ei silti väsytä. Ehkä käyn vielä tähän sohvalle lepäämään, haukotuttaa. Kovaa haukottelu tuntuu kylkiluissa, pitäisi taas mennä lääkäriin. Join kahvia juuri sen pari tuntia liian myöhään, jolloin nukahtamiseen voi tulla ongelmia.
Sitä tuntuu kelluvansa jossain unen ja valveen rajamailla, miettivänsä tehtyjä valintoja, jotka ovat vieneet tähän pisteeseen. Ajatukset junnaavat paikallaan. Huomaan kirjoittavani blogitekstiä henkilökohtaisen päiväkirjan sijaan, sillä toivon, että ainoa ihminen, jonka haluaisin jotenkin reagoivan olooni, lukisi tämän. Luultavasti niin ei kuitenkaan tapahdu.
Kroppaa särkee, kipu säteilee yhä olkavarteen. Joko olen nukkunut huonossa asennossa tai kaikki lihakset ovat niin katalassa jumissa, että olkavarsi on kipeä. Siinä ei pitäisi olla mitään vikaa. Usko lääkärien ammattitaitoon on kyseenalaistettu muutamaan otteeseen jo aiemminkin.
Ehdin jo iloita, kuinka särkylääkettä en ole pariin päivään tarvinnut. Nyt sille taas olisi käyttöä. Sääli, ettei niihin psyykkisiin vaurioihin ole purkista otettavaa, heti vaikuttavaa särkylääkettä. Jomotus on jatkuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti