sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Messuilta

Neulomisen saralla on ollut hiljaisempaa, kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta mitään ei tunnu tulevan valmiiksi asti.

Kävin kuitenkin Tampereella Suomen kädentaidot -messuilla. Launtaiaamupäivän ryysiksessä ei tahtonut nähdä yhtään mitään, niinpä ennen klo 15 olin ostanut ainoastaan yhden vyyhdin Tukuwoolin Anga-väriä avuksi neuletakkiin, 10 nappia ja yhden hyshys-asian. 

Mukana ollut ystäväni tahtoi tuskastua kovasti, joten teimme viimeisen tunnin aikana täsmäostokset. Ostin neljä kerää teeteen Pallasta, joista saan aikaan siskontytöille ja siskolle sukkia sekä lopulta löysin itseni herkkulankakaupasta. Herkut kuitenkin taitavat mennä Ravelry-vaihtoon, jota niitä ei kannata liikoja vilautella internetin ihmeellisessä maailmassa. 

Pysyin sentään budjetissa ja luottokortti pysyi kiltisti koko ajan lompakossa, eli käteinen budjetti piti. Hyvä minä! 

Palaan asiaan, kunhan saan pääteltyä erinäisen määrän huiveja. 

Ei kommentteja: