sunnuntai 4. joulukuuta 2016

2. adventtina

On joulukuu!



Neuleasioita on valmistunut vino pino, mitään en kuitenkaan ole ehtinyt kuvata. On kolmet sukat, kolme pääteltyä huivia, yksi pipo, yksi villatakki.

Kaikista hyvistä aikeistani huolimatta aloitin kuitenkin sukkajoulukalenterin, eli neulon monien muiden tapaan Facebookissa olevaa Nina Laitisen Taimitarhan joulukalenterin kirjoneulekalenteria. Tänään olisi tarkoitus vielä saattaa toinen sukka samaan vaiheeseen, kun yhdet puikotkin juuri vapautuivat.

Vielä pitää neuloa hyshys-asioita, eli joululahjoja... Laskinko oikein, että kolme asiaa vielä ainakin on tehtävää? Taitaa olla itse asiassa neljät. Pääasiassa olen miettinyt parillisia asioita, eli vielä saa suihkia.

Vähän jo jännittää, mitä jouluvaihdoista tulee. Tarkoitus on tänään laittaa suunnilleen omien pakettien asiat kuntoon ja huomenna saada ne postiin. Tilasin vielä nettikaupasta lisää lankaa, mutta nyt olin aika kiltisti – mitä nyt kaupanpäällisinä tuli pari kerää lankaa Black Fridayn kunniaksi.

Ei kommentteja: