Liikkuminen on kivaa, vaikka se ei siltä aina tunnu. Olen koukuttautunut katsomaan dvd:ltä Greyn anatomian kolmatta kautta ja samalla crossailen onnessani - eikä se edes tunnu pahalta. Tämä on kivaa liikkumista. Sijaistoimintaa, millä voin huijata itseni liikenteeseen. Sitten taas on olemassa joku tämänpäiväinen liikkumismuoto, salilla ahertaminen, joka ei tunnu kivalta yhtään varsinkaan sillä varsinaisella hetkellä. Sitä laskee ainoastaan pumppauskertoja ja toistoja: "Vielä - puuh - 10 jäljellä, jaksaa jaksaa!" Missä se ilo on?
Olen ollut todella huono liikkumaan jo pidemmän aikaa. Nyt puhutaan vuosista. Tosin en ole koskaan ollut mikään himoliikkuja ja -urheilija. Se kotona lukeminen ja neulominen ovat enemmän mun juttuni. Jossain vaiheessa treenasin ihan tosissaan kuntopyöräilemällä ja vatsoja tekemällä. Tähtäimessä oli silloin Vanhojen tanssit. Siitäkin on aikaa... hyvin kauan. Sen jälkeen into on laskenut kuin lehmän häntä, kun ei ole isäpappa enää tarjonnut 500 mk/euroa hiihdetyistä 30 km:sta. Raha voisi kyllä motivoida, winkwink! Pyöräillyt olen kesäisin töihin ja takaisin. Muutama kesä sitten olin oikeasti sutjakassa kunnossa, kun fillaroin päivittäin 20 km:a. Harmittavaa kyllä kesätyöpaikka on sen jälkeen vaihtunut 15 km:a lähemmäksi. Yliopistoon siirtyessäni nilkka oli sen verran heikossa hapessa, että se ensimmäinen puolikas jäi treenaaminen ihan kokonaan ja vasta kevätlukukaudella päätin lähteä yliopistoliikuntaan. Sen jälkeen olen käyttänyt yliopiston tarjoamia liikuntapalveluita enemmän tai vähemmän. Ihan laiskuusasteen mukaan.
Tuossa elokuussa sitten pistin itselleni remontin pystyyn, tilasin tosiaan cross trainerin kotiin ja sillä olen nyt joka viikko pyrkinyt treenaamaan kolmesti. Sellainen 40 - 45 minuutin kunnon treeni on ollut oikeasti miellyttävää ja mukavaa. Sitten on taas se yliopistoliikunta, jossa käyn silloin kuin ennätän. Enemmän mua motivoi ilmaiset liikuntakurssit, joista saa opintopisteitä! Pitää kuitenkin tuon crossailun rinnalle ottaa muitakin liikkumismuotoja, kunhan vaan sopiva joogakurssi ilmestyy, niin pinkaisen sinne suorinta tietä! Salilla käymisen ärsyttävyydestä ja suorituspaineilusta huolimatta suunnittelin tänään ihan innolla, että voisi aloittaa siellä käymisen pari kertaa viikossa. Kaverikin on katsottuna - se ei vaan tiedä sitä vielä!
Tälle vuodelle olen asettanut itselleni tavoitteeksi oppia nauttimaan taas liikunnasta ilman mitään ärsyttäviä suorituspaineita. Liikunta pitäisi saada elämäntavaksi jollain konstilla - ennen kuin se on liian myöhäistä! Kaikista positiivisinta palautetta olen saanut siskoltani ja poikaystävältä, jotka ovat kehuneet mun laihtuneen. Itse kyllä haluan liikkua ennemmin puhtaasta liikkumisen ilosta, siitä että saan siitä energiaa ja jaksamista - laihtuminen ja kehut ovat pelkästään plussaa.
Nyt kun sitten julkaisen tämän blogitekstin, mun on vähän niin kuin pakko alkaa liikkua suunnitelmien mukaan eikä vaan jäädä miettimään, että neulominen olisi hitusen verran kivempaa.. Kun huomenna luen taas blogia, niin kiroan itseni alimpaan helvettiin, koska selkä huutaa tämänpäiväisestä treenistä armoa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti