Eilen illalla sitten taistelin loppuun Baudelairen runoteoksen. Olin jo aiemmissa opinnoissa tutustunut Haaskaan, joka on Pahan kukkien runoista kaikista vaikuttavin. Muut runot kalpenevat sen rinnalla - tai eivät kalpene, mutta eivät saa myöskään samanlaista pohdintaa aikaan.
Kauneutta ei voi olla olemassa ilman vastapooliaan rumuutta. On hämmästyttävää, miten rakkausrunon voi saada aikaan liasta, kurjuudesta ja mätänevistä lehmän päistä. Madoista, jotka nakertavat haudassa ruumista. Esteettistä? Tavallaan kyllä. Inhottavaa, mutta esteettistä. Kaunis runomitta sisältää rumia asioita, mutta se vain korostaa runomitan kauneutta.. Tai runoudessa iljettävyyden ja pahan avulla saavat kauneus ja hyvyys takaisin oman loistonsa, jonka ne menettivät ollessaan liian puhtaita, liian kauniita, liian hyviä.
Tai sitten olen täysin hakoteillä Baudelairenkin suhteen, mikä on hyvinkin mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti