Tuusulan kouluammuskelutapauksen uutisointi tavoitti minut vasta illan kaiheessa. Olen järkyttynyt, peloissani. Maailmankuvani järkkyy. Myönnän olevani joissain asioissa kovinkin naivi; tähän asti olin uskonut Suomen turvallisuuteen, lintukotoon.
Eniten olen uskonut kouluun turvallisena työympäristönä. Voin käsittää tulevana opettajana - ja toivottavasti käsitän! - oppilaiden inhimillisen hädän, kauhun, epävarmuuden.. Jos tällainen instituutio järkkyy eikä ole enää turvallinen, miten ihmeessä meille ikinä rakentuu turvallisuudentunne koko ympäröivään maailmaan? Miten me voimme rakentaa sen turvallisen verkoston, olla niitä turvallisia aikuisia, olla tukena ja huomata hädän ja ahdistuksen?
Kynttilä palaa pöydällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti