lauantai 8. maaliskuuta 2008

Potter-tuomio

Julistan tässä viestissä tuomioni Potter-saagan päätökselle. Siksi älköön kukaan spoilaantuko tai ottako nokkiinsa, jos kohtelen myyttisiin mittoihin ulottunutta J.K. Rowlingia kaltoin.

Monen muun tavoin – tosin nyt äidilleni kirjoja hankkiakseni – kävin hakemassa suomennoksen julkaisupäivänä myös Harry Potter ja kuoleman varjelukset -järkäleen. Tosin painavampi taisi olla Feeniksin kilta, joten painokin on ottanut opikseen, vaikka sivumäärä olikin lisääntynyt kolmanneksella.. Sivuja siis huikeat 828 uusimmassa. Sekin on nyt selätetty, mihin käytinkin iltapäiväni klo 15–01 aika tarkalleen. Ehdin kylläkin käydä kaupassa kolmensadan luetun sivun jälkeen.

Ja sitten siihen tuomioon ja julistukseeni. Päällimmäisenä tuntona lienee pettymys. Tosin, olin itse onnistunut spoilaantumaan jo kesällä englanninkielisen alkuteoksen ilmestyessä, joten tiesin, miten loppupeleissä kävisi. Se asettikin oikeastaan odotukset lähinnä siihen, miten Rowling pystyy kuljettamaan juonta ja kerimään loppukohtausta.. Aika kökköähän se oli. Rowling oli valinnut mitä elokuvamaisimman loppuhuipennuksen, joka näyttäisi mahdollisimman makealta valkokankaalla. Viimeiset 200 sivua olivatkin suurta elokuvasynopsia, ja ainakin allekirjoittaneelle tuli jostain syystä mieleen mm. Pirates of the Caribbean ja trilogian päätösosan alkua, jossa muuan komistus Jack Sparrow (Johnny Depp) seilaa eri maailmoissa. No taattua Disney-tuotantoa taitavat myös Harry Potterit olla...

Koko sarjan parhaimmaksi teokseksi noussee Viisasten kivi, joskin muillakin alkupään viidellä teoksella on ansionsa. Puoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset jättivät minut kyllä niin kylmäksi, ettei tosikaan. No edellinen saa pointsinsa lopusta, jälkimmäiselle taas plussaa ei ole jaossa. Tosin Harryn ja Ronin angstaavat teiniasenteet kyllä hymyilyttivät jossain vaiheessa.. Kaiken kaikkiaan kuitenkin koko Potter-saagan ansioksi noussee varsinkin kouluikäisten lasten lukuinnon kasvattaminen, Pottereita on ahmittu niin ala- kuin yläkoulussakin, lukiossa ja vanhempienkin käsiin ne ovat eksyneet. Niin ja saihan saaga minutkin fantasiakirjojen pariin...

Ei kommentteja: