lauantai 25. lokakuuta 2008

Hajatelmia

Siivoiltiin tänään siipan kanssa lipastoa mun tavaroitani varten. Oli aika yllätys, että lipastosta löytyi todella vanhoja valokuvia (about 70 vuotta vanhoja), siipan kummitädin rippitodistus ja kaikkea muuta mukavaa. Revettiin kyllä tuolle rippitodistukselle täysin. Vielä on lipaston laatikot pyyhkimättä rätillä, mutta muuten ne ovat tyhjät. Viimein.

Tilattiin myös kolme hyllyä säilytystilaa, toivottavasti ne enättävät mahdollisimman pian kotiin asti, jotta saataisiin järjestys pyörimään. Kesä-heinäkuussa esittelin kaksi sisustusratkaisua, ja voin ilokseni nyt ilmoittaa, että tietokonepöytä SIIRTYY toivomaani nurkkaukseen. Pitkän pehmittelyn tulosta!

Sain myös viimein neulomukset toimimaan ja valmista jälkeä syntyy pelottavan nopeasti.. Mietinkin jo tuossa, mihin seuraavaksi ryhtyisi..

Sitten niihin ikävimpiin asioihin (vaikka siivoaminen on aina ikävää). Torstaiaamuna vasemmasta jalasta oli lähtenyt kokonaan voima, se ei kannattanut yhtään, kun nousin sängystä ja otin sillä tutusti tukea. Muksahdin kivasti polvelleni kahteen otteeseen. Reisi tuntuu edelleen omituiselta, ei lainkaan normaalilta. Lisäksi etureidessä on tänään muljahdellut kivasti. Seuraan asiaa alkuviikon ja menen keskellä viikkoa lääkäriin, mikäli jalka ei näytä paranemisen merkkejä. Tuossa yöllä valvoessani kävi mielessä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot veritulpasta alkaen. Veikkaan kuitenkin jonkinlaista revähtymää (?) tai muuta vastaavaa. En ole vielä kokeillut kolmea koota eli kylmää, koholle, kompressio.

Vaalisunnuntaina näyttäisi kadut lainehtivan. Ehkä viimeinkin saan rauhassa makoilla sängyssä lukien hyvää kirjaa.

Ei kommentteja: