Avoimen kurssi tuleekin aiemmin kuin odotin. Eipä siinä muuta kuin käärin hihat ylös ja muistan ottaa huomenna yliopistolle lähtiessäni myös muistiinpanovälineet mukaan. On se ihmeellistä, kun pieni ihminen unohtaa jotain niinkin tärkeää. Tarkoittaa siis käytännössä matkustamista ja lievää blogihiljaiseloa.
G-asiat eivät ole edistyneet. Hyi mua. Onneksi tuon kurssin myötä saan itseäni niskasta kiinni. Tänään kuitenkin posti toi mukanaan kirjapaketin, jossa toivottavasti on jotain graduun liittyvää... Postaan paketin sisällöstä oman postauksen.
Sairastelu ei ota laantuakseen. Ruumiinlämpö on pyörinyt 37 asteen kieppeillä, eli ei kuumetta, mutta ei myöskään kunnollinen olokaan. Olen silti uskaltautunut kotitreeneihin, mutta mennyt ihan sykkeiden ehdoilla. Ei liian korkeita sykkeitä. Sykemittari on rakkaus.
Neulominenkin on jatkunut. Olen tuskaillut boleron hihan lisäysten kanssa, ja olen kohta päätymässä purkamiseen. Yyh. Ärsyttää, kun siitä ei tule sellaista kuin haluan! Nätin mallin olen kuitenkin valinnut, jota on ihan mielekästä tehdäkin. Helppo oppia ja sitä rataa. Pakko hehkuttaa, että lankana käytän silkkivillasekoitetta, eli 20% on silkkiä. Ihana ihana!
Huovutettava tyynynpäällys odottaa vielä pesukoneen käsittelyä.. Ehkäpä sen kaveriksi voisi neuloa toisenkin tyynynpäällisen. Nyt on vihreänä valmiina (paitsi lankojen päättely; hukkasin nimittäin parsinneulan) ja lankaa olisi punaiseen. Lisäksi voisi riittää lankaa vielä harmaa-vihreään. Toisaalta himottaisi tehdä huovutuslangasta koreja, joille en keksi kyllä minkäänlaista paikkaa tässä taloudessa...
Blogaaminen neuleista on jäänyt, koska olen käyttänyt lähinnä siipan konetta enkä näin ollen ole siirtänyt valokuvia omalle läppärilleni (saati sitten blogiin). Pitää yrittää joskus ryhdistäytyä.
Himottaisi ostaa Rose Mohairia joku kymmenen kerää ja neuloa kunnollinen kiedottava takki.. Siippa ei kuitenkaan arvosta, mikäli päädyn suurempaan määrään lankoja. Ensin on siis jo ostettuja neulottava pois.. Jalkojakin palelee, joten villasukkia tarvitsisi lisää...
Pakko se on mennä nukkumaan, jotta huomenna taas jaksaa opettaa. Ja ehkä antaa arvosanatkin!

2 kommenttia:
Heippa!
Milloin Neiti Sanaton olisi mesessä? :) Voisi jutella joskus pitkästä aikaa. Voisin päivystää huomenna 20 aikaan, jos sulle kävisi.
Terv. Moonfish
Sanaton voisi yrittää päästä meseen, mutta koska langatonta nettiä ei ole, niin on vaikeaa. Tosin 20 reikäleipä kuulostaisi oikeen hyvältä (tosin mun pitää jotenkin viritellä netti).
Lähetä kommentti